Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen

Pikkusiskoni kysyi että olenko minä jo aikuinen. Suuni loksahti auki, kulmakarvat nousivat taivaisiin ja naurahdin. Minäkö aikuinen? Eijei. En vielä pitkään aikaan. En ole aikuinen tänään, en huomenna enkä vielä ensi viikollakaan. Mutta reilun vuoden päästä olen jo täysi-ikäinen. Miten siinä niin kävi? Muistan vasta kun suurin murheen aihe oli se että barbi oli hävinnyt tai se kun ei päässyt leikkimään kaverin kanssa. Muistan kun katsoin linja-autopysäkillä isompia tyttöjä ja ihailin  niitä. En voinut koskaan kuvitella että minusta kasvaisi isoa. Luulin olevani aina pieni. Taisi toisin käydä. Aikuisuus on iso sana. En voi kuvitella että minua joskus kutsuttaisiin aikuiseksi. Haluan olla nuori, vapaa ja vailla huolen häivää. Mua pelottaa tulevaisuus ja haluan takaisin hyviin menneisiin päiviin, mutta otan kuitenkin kiinni tästä hetkestä mikä minulla nyt on. Iskä kertoi minulle tänään salaisuuden, sekään ei ole vielä aikuinen.